Hei pitkästä aikaa.. Aika on kulunut kuin siivillä. Monenlaista puuhaa on ollut ja kuinkas muutenkaan kuin sisustamiseen liittyen! Kotikutsuja on pyöritetty, kaunis kiitos kaikille ihanille emännille! Kotikutsujen osalta marraskuu on buukattu täyteen. Joulukuulle en tällähetkellä uskalla luvata vielä mitään, koska meidän masuasukin olisi määrä syntyä joulukuussa <3 Mutta sen uskallan luvata, että joulukuun ensimmäisten viikkojen aikana (mahdollisesti Itsenäisyyspäivä viikolla) pidämme kotonamme Avoimet Ovet -tapahtuman. Silloin luvassa arvontaa ja Ale-tuotteita! Tästä ilmoittelen vielä lähempänä.
Kodin sisustaminen jatkuu. Taitaa olla ikuisuusprojekti, mutta sitäkin ihanampi projekti! Etenkin, kun koko perhe on yhdessä mukana tässä projektissa. Olemme sisustaneet nyt lasten huoneita uusiksi ja tästäkös pienet pirpanat ovat mielissään. Pienen prinsessan ja prinssin huone saavat uutta ilmettä ja nyt nimenomaan sitä Isojen Tyttöjen ja Poikien huoneen ilmettä. Johan he kohta koulutaipaleen aloittavat. Molempien huoneen sisustaminen on vielä vaiheessa, muutamia huonekaluja puuttuu vielä. Mutta eiköhän me pian saada huoneet siihen malliin, että voin teille ne kuvien kautta esitellä.. Tytön huoneesta pieni pala:
Uudistuksen kohteena on myös meidän yläkerran aula ja alakerran olohuone! Molemmista on vanhat sohvat väistyneet uusien edestä pois. Vihdoinkin saadaan alakerran olohuoneeseen lisää tilaa ja uutta ilmettä. Esittelen blogissani sitten lopputuloksia, kun uudistukset saadaan valmiiksi.
Olen kauan ihastellut erilaisia pallovaloja, joita käytetään tunnelmaa luomaan. Saatavilla on vaikka minkä kokoisia ja värisiä palloja. Päädyin La case de cousin paul -sivustolle. Siellä pystyy itse suunnittelemaan omanlaiset valot. Niinhän me sitten tässä sisustamisen lomassa tilattiin lastenhuoneisiin (yhdessä pienten sisustajien kanssa valittiin mieleiset värit) ihanat pallovalot. Tilasin myös pari vaaleaa valosarjaa, todennäköisesti niiden paikka on olohuoneessa. Innolla odottelen pakettia saapuvaksi. Näistä valoista laitan ehdottomasti kuvia heti, kun ne saapuvat!
Eilen saapui Tanskasta uusi lavallinen sisustustuotteita. Jeee! Laitan näitä tuotteita hieman esille tänne blogiini välilehteen *sisustustuotteet*. Osan jätän kuitenkin vielä yllätykseksi kotikutsuille. Joku kyselikin täällä aikaisemmin, että onko tuolla *sisustustuotteet* välilehdessä nähtävillä kaikki sisustustuotteet, joita minulla on myytävänä.. Ei suinkaan. Sieltä löytää vain pienen osan tuotevalikoimasta, suurinosa tuotteista on myynnissä vain kotikutsuilla ja Avoimet Ovet -tapahtumassa. Näin ainakin joulukuulle asti. Uuden perheenjäsenen syntyessä pidetään kotikutsuilusta hieman taukoa ja tuolloin tuotteiden myynti keskittyy tänne internetin ihmeelliseen maailmaan.
Oikein mukavaa loppuviikkoa kaikille <3 Palataan pian!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti