lauantai 27. syyskuuta 2014

Oma koti

Hei, pitkästä aikaa!
On vierähtänyt pitkä aika siitä, kun olen viimeksi ehtinyt kirjoittamaan blogiini. Syksy on ollut kiireistä aikaa. Kotikutsuilut ovat pyörähtäneet täyteen vauhtiin ja kotiakin on sisusteltu. Ulkonakin riittää vielä kohtuudella syyspuuhia.

Syksy on kaiken kaikkiaan aika ihanaa aikaa. Illat alkavat pimenemään ja saa sytytellä kynttilöitä. Pallovalot ja muut koristevalot saa pikkuhiljaa tulla kaappien kätköistä näkösälle :) Syksyn tullen vietämme luonnollisesti enemmän aikaa sisällä, ehkä siinäkin yksi syy miksi syksyllä sisustusinto nostaa vahvasti päätään. Haluaa, että koti on viihtyisä ja kaunis. Vanhojen tavaroiden järjestelyä ja uusien hankkimista. Aina pitää olla jotain uutta piristämässä sisustusta... Eikö?

Tämä meidän uusi juttu sisustuksessa on tälläkertaa Ruokailuryhmä! JES! Tästä olen kauan haaveillut ja nyt se haave on vihdoin toteutunut. Vanha ruokailuryhmämme lähti uuteen kotiin. Tilalle hankimme Rowicon kierrätyspuusta tehdyn ruokapöydän. Se on aivan herkku! Jokainen yksilö on omanlaisensa ja muuttaa hieman ilmettään kuivuessaan. Meidän ruokapöytä on ollut nyt muutaman viikon sisällä ja pikkuhiljaa alkaa tulemaan lisää pieniä railoja puun pintaan. Puu ratkeilee kuivuessaan, mikä kaunistaa pöytää entisestään!

Ruokapöydän kaveriksi tuli Rottinkituolit (St Tropez). Näihin tuoleihin rakastuin hyvän ystäväni luona. Hänellä on kyseiset tuolit ja olin mennyttä naista, kun ne näin <3 Ja mielestäni sopivat erinoimasesti pöytämme kanssa yhteen :)

Tässä muutamia kuvia teille.. Syysillan tunnelmaa..
1130-00 Kynttiläjalka 52€
Rowicon Aspen ruokapöytä.
St Tropez tuolit.
Rouheaa pintaa

 
Tanskasta on tulossa useampi toimitus (ChicAntique, Nordal, IbLaursen ja Krasilnikoff). Uusista tuotteista kirjoittelen, heti kun ne saapuu! Toivottavasti piakkoin!
Oikein mukavia syyspäiviä teille <3

tiistai 2. syyskuuta 2014

Arvonta suoritettu!

Kaunis kiitos kaikille arvontaan osallistuneille :) nyt arvonta on saatu suoritettua! Onnettarena toimi tällä kertaa esikoiseni, ja arpaonni suosi nimimerkkiä empsis kommentilla:

"yhdellä mukana:) suosikkini on leipälaatikko:)
emmi.saali a luukku.com
empsis"

Olen yhteydessä sähköpostitse voittajaan. 

Aurinkoista syyspäivää kaikille <3